Peregrine Lionel Rotwell

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Peregrine Lionel Rotwell

Viesti kirjoittaja Ande lähetetty Ti Tammi 28, 2014 6:51 pm



Peregrine Lionel Rotwell
Lempinimi: Grin, Perri
Syntynyt: 2.10.1294, Englannissa // Ulkoisesti: 20~
Kielet: Englanti (+ useita Itä-Euroopan ja Aasian kieliä)
Pituus: 189cm // Laji: Vampyyri (Level B) // Luokka: NC

Kyky: Aistii ja erottaa erilaisia sairauksia elollisista olennoista ja kykenee ottamaan nämä itseensä, poistaen ne alkuperäisestä uhrista. Mies saattaa säilyttää vakavia sairauksia omassa kehossa pitemmänkin aikaa, tai sitten hitaasti parantaa niitä itsestään. Halutessaan voi kuitenkin myös lykkiä sairauksia takaisin muihin elollisiin, myös vampyyreihin, vaikka ihmissairaudet harvoin ovat muuta kuin hetken ikävyys ja tottumattomalle kuolemattomalle epämukava kokemus. Voi myös tartuttaa, eli siirtää sairautta menettämättä alkuperästä, mutta tämä vaatii jo helpommin leviävän taudin.
Rajoitteita: Tarvitsee fyysisen kosketuksen uhriinsa luovutus ja tartutus tilanteissa. Vaikeiden, fyysistä vahinkoa jo tehneiden, sairauksien ”parantaminen” vaatii enemmän aikaa ihmisten kohdalla, sillä vahingoittunutta kudosta ei ole mahdollista eheyttää noin vain.

Ulkonäkö:
Vaaleine ihoineen ja hiuksineen Peregrine vaikuttaa lähes albiinolta. Iho kuultaa lämpimän harmahtavaa sävyä, eikä merkittävää kasvojen karvoitusta juuri koskaan ole täydellistä herkkää siloa rikkomaan. Pituutta mieheltä löytyy runsaasti, massaakin luita peittämään, ellei mies ole liian monen taudin rasittama. Yleensä keho on sopusuhtaisen, tietysti yliluonnollisen täydellisellä tavalla, sopivan lihaksikas, vaikka muutoin rauhaisan oloinen herra ei vaikuta urheilulliselta saati väkivaltaiselta. Kehossa ei ole tatuointeja taikka lävistyksiä, mutta joskus erilaisia maaleja on elämän aikana eksynyt.

Nopeiten huomattavia piirteitä miehessä on kauniin kapeat kasvot, joita reunustaa valattomat kiharat. Nenänlinja on suora, ei liian hallitseva. Kulmakarvat ovat rusehtavat, huolitellut ja kapeat. Siksipä vaaleille kasvoille varsin erottuvasti korostuu vaalean punakan okrainen sävy. Hiukset yltävät sekaisan kiharinakin aina ylitse lantion. Hiukset ovat lähes poikkeuksetta vedetty taakse, ja vain muutamat kurittomat kiehkurat eksyvät ohimoille.

Pääväri on valkoinen, mutta joukosta löytyy myös lämpimämpiä sävyjä ja vivahteita, aina viileästä hopeasta tumman ruskeaan lämpimään, tietyssä valossa oranssiin kuultaen. Kättä vasten hiukset tuntuvat yllättävän keveältä ja pehmeältä. Sinne tänne on sidottu pieniä kulkusia tai tiukuja, riippuen tilaisuudesta. Yleensä herran saapuminen on varsin helppo ennakoida koristeiden tuottamasta äänestä.


Vaatetusta löytyy monenlaista, aina vanhahtavasta hienostuneesta englantilaisesta, nykypäivän vermeisiin. Yleensä herra viihtyy kuitenkin mukavammissa löyhissä vaatteissa. Kankaan laadusta herkkäihoinen on hyvin tarkka, kevyet koristeelliset silkit ovat mieleen. Omissa oloissaan Peregrine viihtyy yukatassa, tai vastaavissa sidottavissa takeissa. Vaate kuin vaate, on hyvin tyypillistä nähdä herra kädet syvälle taskun uumeniin upotettuna, tai vaihtoehtoisesti vastakkaisen hihan sisään piilotettuna.

Luonne:
Miehessä yhdistyy katanan terävyys ja laadukkaimman silkin pehmeys. Ulkoista olemusta myötäillen, herrasmies osaa olla elein kuin enkelin herkkä ja kuiskauksin kuin kuolemaan johtava. Yritystä oman itsensä tai motiivien peittelyyn ei juurikaan ole, eikä tarvitsekaan. Hiljaisuus on usein tarpeeksi johtamaan kuulijan harhaan villeine oletuksineen, eikä asioiden oikeaksi kääntäminen ole Peregrinen vastuulla. Kaikessa omanarvon tiedossaan ei mies korosta itseään enää sanoin, vaan elein hallitsee ympäristöään juuri sen verran kuin tarpeelliseksi näkee. Pelko on tunne, josta mies nauttii, ainakin sen toisissa ilmetessä, eikä arkaile sitä ympärilleen levittää omalla pehmeällä tavallaan.

Vaaleapiirteisen älyä ei epäillä kannattaisi, mutta joskus mukavuudenhalu voittaa. Jos helpommalla pääsee hiukan typerämmäksi heittäytymällä Peregrine tuon mahdollisuuden löytää ja ivallisena käyttää. Muiden älynlahjat eivät herraa niinkään huoleta, loisten sopiikin olla yksinkertaisempia, huvinsa mies kuitenkin tarjotuista tilanteista ottaa. Täydellinen tavattomuus johtaa kuitenkin rangaistukseen, joka annetaan varoituksetta. Vaikka naiset vähemmällä rangaistessa saattavatkin päästä, ei turhia sanoja hiljaisemmalta sukupuolelta kaivata, elleivät niihin olla oikeutta oikein avuin hankittu. Muiden kiintymystä Peregrine tavoittelee usein lahjoin, onhan se tavoista vaivattomin. Kunnioitusta Grin odottaa saavansa ihan muilla tavoilla.

Usein tuskistaan kärsivä herra löytyy sohvalta levolliseen uneen kuin vajonneena. Mukavuudenhaluista mainettaan herra ylläpitää mahdollisuuksien mukaan, käyttäen asemansa suomia oikeuksia, niitä kuitenkaan liiaksi tahrimatta. Monessa asiassa mies on, omalla tavallaan, hyvinkin avoin eikä näe syytä suoranaiseen valehteluun, mutta kehoonsa liittyvistä asioista mies on hyvin vaitonainen, jopa välttelevä. Mies välttää myös fyysistä kosketusta, varsinkin ihmisiin, mutta myös lajitovereihinsa, pois lukien kuitenkin tutuimmat ja kunnioitetuimmat.

Ihmisiä Peregrine kohtelee vaihtelevalla mielenkiinnolla. Yleensä kuolevaiset eivät ole sen kummempia kuin loisivat kadulla vilisevät rotat, sillä erotuksella, että ihminen kelpaa myös ruuaksi. Herra ei osoita näitä olentoja kohtaan yhtään ylimääräistä kohteliaisuutta, mutta harvemmin suoraa vihaakaan. Palveluskuntaan sopii vanhan maailman kunnioittavammat yksilöt, niitä länsimaissa vain valitettavan harvakseltaan on. Nykynuorilta herra ei odota yhtään järkevää sanaa toisensa perään, ja on jopa positiivisen yllättynyt siitä hämmästyttävästä sattumasta, jos joku mitättömistä onnistuu hetken älykkäältä kuulostamaan. Sukupuolella ei ole mitään merkitystä, sillä niin paljon vähempään lajiin sekaantuminen olisi kuin lehmään kajoaisi.


Menneisyys:
Kalmankalpea poika syntyi kahden aatelisvampyyrin ensimmäiseksi lapseksi 1294. Isä vastusti ensin pahaa enteilevää etunimeä, vaan äiti, Sabine Antoine Rotwell, piti päänsä ja näin nimettiin Peregrine Lionel, vaeltava jumalan leijona, joka totta vie tuli maailmaa näkemään kun vain kehdosta ulos kasvamaan pääsi. Äitinsä tapaan ”Perri” oli hyvin vaalea jo lapsena ja omalla tavallaan ronkeli mitä ihmisvereen tuli. Kaikki ruuaksi tuodut ihmisyksilöt eivät vain kelvanneet samalla ruokahalulla, vaikka harvoin juomatta kokonaan jäi. Äidin iloksi syntyi myös parempiruokainen Anthony Peter Rotwell, joka monessakin suhteessa oli kuuliaisempi, joskin myös myöhemmin väkivaltaisempi ja vallanhimoisempi. Ja viimeisenä vuosisata myöhemmin syntyi Timothy Percival, joka kuitenkin tuli Anthonyn tappamaksi hyvin aikaisessa vaiheessa. Ennen kuin pikku Timothyä olikaan, ja kauan sen jälkeenkin, kaksi vanhinta veljestä olivat kovan vertailun alla. Isä, Alexander, epäili jo vaimonsa hairahtuneen ensimmäisen kohdalla syrjähyppyyn, kun kykyä ei velipojan tavoin tullut esille. Suuren sattumusten sarjan jälkeen, kuitenkin selvisi, mistä johtui Peregrinen nirsous, sairaat ihmiset haisivat erityisen oudolle nuoren vampyyrin nenään. Ei aikaakaan kun nuorukainen siirteli ”ruuasta” sairauksia veljeensä.

Kykynsä julman totuuden selvitettyä, ei kotiin edustamaan jääminen ollutkaan enää vaihtoehto, vaan isoisän painostuksella Peregrine käskytettiin toisenlaisiin tehtäviin. Nuorukainen matkasi miespalvelijansa kanssa, ensiksi muiden sukujen vieraanvaraisuutta hyödyntäen. 1300-luvulla Euroopan maissa kiertelevä kartutti kokemuksiaan ihmisten eri taudeista, levittäen näitä perheensä toiveiden mukaisesti kulkiessaan. Ehkäpä mielenkiintoisin uusi tuttavuus oli sairaus, jota mustaksi surmaksi myöhemmin nimitettiin. Miten helposti se tarttuikaan ja kaatoi niin kyliä kuin kaupunkeja, jopa maita kuten ilmi kävi Grimin viihtyessä Kultaisen ordanin alueella. Tottahan ihmiset levittivät sitä aivan omatoimisestikin, mutta vampyyrin fiktiivisin siivin leviämisnopeus oli ennennäkemätön.

Jottei ihmismäärä aivan romahtamaan päässyt, puuttuivat jo vanhemmatkin touhuun. Peregrine palasi ja sai huomata muutoksia perheensä järjestyksessä. Poissaollessa oli veli parantanut asemiaan, päässen niin vaarin kuin isän kanssa merkittävämpiä suhteita luomaan. Grin kohtaloksi oli ilmeisesti suunniteltu jotain yksinkertaisempaa. Kotiin tuotiin naista jos toistakin näytille, vaan yhä omasta mielestään nuoruuttaan elävä herraa ei tuntunut kiinnostuvan pinnallisista hyvään sukuun pyrkivistä otuksista, eikä vähiten siksi että isän ja vaarin juonet haisivat jokaisessa kaunottaressa. Löysi Peregrine tietysti ilonsa myös sosialisoinnista, juhlista ja juoruista ja rauhoittui hienostuneempaan kieroon elämiseen, pysytellen enimmäkseen sisätiloissa. 1400-luvun alkupuolella ihastuskin löytyi kaikkien hameellisten olentojen joukosta. Punahiuksinen kipakka tapaus, joka tuntui omistavan äärimmäisen viekkaan mielen. Ei ehtinyt tunne kuitenkaan montaa vuotta salaa kukkia, kun punapää otti ja valitsi alemman herran puolisokseen. Sydän ei kestänyt tätä uudenlaista pettymystä, joka tuntui päivä päivältä vain polttavammalta. Peregrinen onnistui vaurioittamaan muistiaan tarpeeksi, että yksityiskohdat kävivät utuisemmiksi, apua tilanteeseen oli aivan liian häpeällistä hakea. Sekavan tilanteen, ja veljen kanssa kärjistyneiden välien takia, herra karkasi kauemmas Länsi-Euroopan piireistä. Julkisesti perhe antoi kuitenkin muiden olettaa, että kyse oli yhteisestä päätöksestä.

Englanti jäi taakse ja Itä-Euroopan sekasorto kutsui. Paljon oli taas jäänyt näkemättä, kun pariksi kymmeneksi vuodeksi silmä vältti. Kultainen ordan oli kaatunut pian herran poistuttua, ja nyt pienemmät valtiot kukkivat. Ilman halua turvautua vampyyriseuraan oli asuminen järjestettävä toisin. Joskus taikauskoinen ihmisylemistö suostui lainaamaan kotiaan ja palvelijoitaan hyvällä, joskus pahalla. Kauaa ei Peregrinen annettu kuitenkaan olla paikallaan. Yksi toisensa jälkeen, maat vallattiin ja liitettiin Moskovaan ja sen tuomia ongelmia välttäen mies vaihtoi valtaamistaan kartanoista seuraavaan, aina pois tuon kasvavan jätin vallan alta. Krimin kaanikunta oli viimeisin pikkuvaltio, joka sai kunnian vaaleaa herraa viihdyttää, jatkuva siirtyily otti kuitenkin päähän mukavuudenhaluista. Vuonna 1571 Peregrine ojensi auttavan kätensä ja kävi muutaman vampyyrin sekä Krimmin tataarien kanssa polttamaan Moskovaa. Tähän ”kostotyöhön” tyytyväisenä, Grim lähti seikkailemaan pohjoisemmaksi, venäjän alkeellista kehittymistä hetken seuraten. Nälkävuosien laihduttamat ihmiset olivat kuitenkin melko apeaa syötävää, joten vähän ennen kuin Venäjän Keisarikunta virallisesti perustettiin, karkasi herra jälleen uutta kansakuntaa kiusaamaan.

Tällä kertaa herkkähipiäinen herra halusi hiukan enemmän lämpöä elämäänsä, vaikkei auringon alla viihtynytkään. Eurooppalaiset olivat 1500-luvulla alkaneet perustaa siirtokuntia Intian rannikoille, mikä saattoi tarkoittaa vain yhtä asiaa. Englantia pääkielenään puhuva näki tässä omat hyötynsä, olihan uuden kielen opettelu aina turhan suuri vaiva vaikka kuinka jumalallisen älykäs olikin. Ranskalaiset havittelivat samoja mausteentuoksuisia lämpimiä alueita, joissa vaatteet olivat ihanan taidokkaasti kuvioitu ja silkki ihoa hyväilevää. Oli kuitenkin hoidettava asioita ennen Intiaan. Veljen lisääntyvä kukkoilu, vaikkakin se sisäpiiritiedoksi vain jäi, oli saanut Sabinan ottamaan yhteyttä vanhimaiseen. Vaari oli kuollut ja Anthony oli kuvitellut matkaavan veljensä kieltäytyvän perinnöstä, ja suunnitteli mahdollisesti vanhempiensa murhaan. Isänsä kuolemaa ei myöhässä saapunut Peregrine ehtinyt estämään, edes näin halutessaan, mutta ovelien ohjeiden mukaisesti oli äiti sentään säästynyt. Pitkän ajojahdin jälkeen Grinin onnistui väsyttämään veljensä ja lahjoitti tälle keräämänsä sairaudet ja vitsaukset viimeistä myöten, mikä tottumattomalle kostautui kuolettavasti. Sabinan pyynnöistä huolimatta poika ei jäänyt kartanoon isänsä paikkaa täyttämään, vaan toivoi äitinsä menevän uusiin naimisiin ja nauttimaan Englannin tiluksista.  

Intia kutsui, 1750-luvun tietämillä Peregrine varmisti oikean maan voiton, luonnollisesti niin vähin toimin kuin mahdollista. Tässä vaiheessa vapaamuotoisempi irtolaisempi elämä alkoi riittää. Aiemmin herra oli vältellyt rahan ja vakituisen sijan vastuuta, mutta jokin aikuisuuden kynnys sitä oli kaiketi lopulta ylitettävä. Kun Intia kerran oli Englannin vallan alla, saattoi Peregrine asettua aloilleen ja rakennuttaa perinnöllään kuninkaallisen hienot oltavat ja komean puutarhan, johon harvoin jalallaan astui. Omaa vaurautta ylläpidettiin kankaiden viennillä ja muita tietysti sabotoimalla. Sabinalla oli enemmänkin silmää kaupankäynnille ja avusti mielellään ainokaista poikaansa, johon oli tykästynyt entisestään traagisten tapahtumien jälkeen. Poika itse piti mielellään hyvät suhteet taas äitiinsä, sillä ollen nyt viimeisiä sukuhaaransa yksilöitä, mies ei voinut olla huomaamatta, kuin julma aika se pitkäkin oli vampyyrille. Uuden sivun elämässään kääntäen, Grin eli mukavasti ja nautiskellen ja totta kai vieraitaan viihdyttäen. Naista ei kuitenkaan elämään jostain syystä tipahtanut, mutta eipä mies ehtinyt sellaista kaipailla. Aikaa oli nyt keskittyä elämän yksinkertaisiin iloihin. Rauhaan ja kauneuteen, johon makua toi tietysti myös vesipiippu (Hooka) kaikkine mahdollisuuksineen. Elämään kuului tietysti myös käynnit muiden itäisen maailman vampyyrisukujen luona, joiden piireissä herra onkin myös nykyään tunnetumpi juuristaan huolimatta. Ihmiskunnan levittäessä tietoaan entistä nopeammin, oli hyötynsä jotta saattoi suuretkin kuolleet ihmismassa naamioida luonnollisesti kuolleiksi.

Parantuneen perhetilanteen takia kotimaassa oli entistä mukavampi käydä jälleen ylhäisiä sukuja viihdyttämässä. 1800-luvun keskivaiheilla uusiin tuttuihin liittyi myös Ricardo McAvery, joka puhdasverisyydestään huolimatta tuntui viihtyvän Grinin vaihtelevan hyväntuulisessa seurassa. Kuten Peregrinen omassa suvussa, ei vallanvaihdos sukupolvien välillä ollut aivan kokonaisuudessaan ilmaisesti kestänyt päivän valoa. Asioista ei kuitenkaan herrasmiesten kesken tarvinnut keskustella, vaan muut elämän viihteet riittivät oikein hyvin. Maailmalla matkanneella oli omat tarkat älykkäät havaintonsa ihmismaailma menosta ja melskeestä, siinä missä moni sisällä viihtyvä joutui välikäsien tietoon luottaa. Pikkusiskoa hemmoteltiin asiaankuuluvasti Intian tuomisilla, lähinnä kauniilla vaatteilla ja silkeillä. Veljen, nykyisen talon herran, huoliin ehdotettiin vähän tupakkaa miellyttävämpää poltettavaa.

1900-luvun keskivaiheilla Intian itsenäistymisen sekasorrot ajoivat Peregrinen väliaikaisesti pois asumuksestaan, joten herra siirtyi lomailemaan Japaniin, jossa sota oli jo ohi ja teollistumisen ihmeelliset rikastavat vuodet edessä. Vaikka talot ja tehtaat kohosivat, oli saarella vielä tilaa taikauskolle ja vanhoille tavoille. Rakennuttaminen ei tällä kertaa ollut tarpeellista, vaan kaupunkiin halajavat jättivät jälkeensä myös suurempia rakennuksia maineen kaikkineen kun vain rahaa tarjosi. Jälleen oli herra siis muutamaksi vuodeksi taannut rauhan itselleen ja muutamat vakituiset palvelijat seurasivat isäntäänsä kimonoihin asunsa vaihtaen. Muutos vaikutti tietysti myös muuan puhdasverisen perheen tuliaisiin. Vasta 1992 mies palasi Intiaan, muttei suinkaan myynyt rakkaiksi tulleita kuumia lähteitään ja tilojaan Japanissa. Aina 2000 luvun puolelle asti, mies viihdytti aatelisvieraita molemmissa kodeissaan.

Hälyttävät uutiset Ricardon kuolemasta tavoittivat Peregrinen lopulta. Yllätys oli suuri, eihän puhdasveriset noin vain kupsahdelleet. Yleensä tällainen tilanne enteili suuriakin muutoksia puhdasveristen joukossa. WA:n toiminnasta Peregrine oli ollut tietoinen, mutta vasta nyt uteliaisuus koulua kohtaan heräsi. Mahtoikohan sieltä löytyä myös syy puhdasverisen kuolemaankin. Vähässä olivat ne, joiden seuraan Grin koskaan kaipaili, nyt niitäkin yksi vähemmän. Aikansa Intiassa jotain merkittävää käännettä odotettuaan, oli miehen lähdettävä itse selvittämään, kuinka Englannissa asiat olivat. Peregrine tiesi Briseisin nousseen veljensä asemaan koulussa ja Brandonin olevan varsin vakaalla paikalla myös.


Muuta:
- Vaikuttaa yleensä ulkoisesti terveeltä, mutta saattaa tuntea koviakin tuskia kantaessaan erilaisia sairauksia.
- On hyvin herkkä kosketukselle.
- Huoneesta löytyy vesipiipun lisäksi myös dilruba, jota mies myös osaa soittaa.


Viimeinen muokkaaja, Ande pvm Su Loka 01, 2017 8:29 pm, muokattu 2 kertaa
avatar
Ande

Viestien lukumäärä : 1341
Join date : 18.05.2013
Ikä : 29
Paikkakunta : Pupula

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Peregrine Lionel Rotwell

Viesti kirjoittaja Ande lähetetty Su Helmi 02, 2014 2:33 pm

Grinin pelit (vain syksylle):
Where does the silk road end / Abby, Grin / Valmis
As if the sky will fall / Cayden, Peregrine / Kesken
Symptoms of boredom / Claude, Danette, Grin / Keskeytetty
Sleeping beaty? / Grin, Kael, Briseis / Valmis
When death is near / Grin, Alicey / Kesken
When we get lost... / Cholena, Grin / Keskeytetty
Kuunvalossa / Alice, Grin / Keskeytetty
Tulipalo yläkerta / Yhteispeli / Valmis


Viimeinen muokkaaja, Emiru pvm Ma Kesä 13, 2016 4:28 pm, muokattu 3 kertaa
avatar
Ande

Viestien lukumäärä : 1341
Join date : 18.05.2013
Ikä : 29
Paikkakunta : Pupula

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Peregrine Lionel Rotwell

Viesti kirjoittaja Ande lähetetty La Elo 16, 2014 4:52 pm

Suhdekartta

Sukulaiset:
Suhde:

Rakastetut:
Ystävät:
Vanhat tuttavat: Briseis, Brandon
Palvelijat: Kael
Tuttavat: Cayden, Cedric
Vältellyt:
Vihatut: Will
avatar
Ande

Viestien lukumäärä : 1341
Join date : 18.05.2013
Ikä : 29
Paikkakunta : Pupula

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Peregrine Lionel Rotwell

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa