Celestyna Rozalia Szwarc

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Celestyna Rozalia Szwarc

Viesti kirjoittaja Teekuppi lähetetty Ke Syys 27, 2017 8:47 pm


[linkki kuvaan löytyy ulkonäkökuvauksesta]


- CELESTYNA ROZALIA SZWARC -

LETS CLEAR UP SOME FACTS
- Celestyna tarkoittaa taivaalta tullutta/taivaallista, Rozalia puolestaan ruusua ja Szwarc mustaa, kaikki nimet ovat puolalaisia -
- Perheen sisällä käytetään lempinimeä Cyna, myös jotkut läheisimmistä ystävistä saavat käyttää kyseistä nimeä -
- Syntynyt puolassa 13. toukokuuta vuonna 1805, horoskooppimerkiltään härkä -
- Ulkoisesti vaikuttaa parikymppiseltä -
- Naispuolinen hetero, jolla on pian kihlaus edessä – toistaiseksi naimaton -
- B-tason jalosukuinen vampyyri, Neuvostoon vahvoissa kytköksissä olevasta suvusta -
- Siirtymässä Willingtonin kouluun NCn puolelle -


LOOKS THAT DEFINE EVERYTHING
[kuva hahmokuvauksen tueksi xxxx]

”She is a primadonna girl”
Celestyna on sanoin kuvailemattoman kaunis, mikä ei vampyyrien maailmassa ole mikään erikoinen asia. Kuitenkin puolalaisuudestaan johtuen, naisella on mielenkiintoiset kasvonpiirteet, ei niinkään veistosmaiset kuin yleensä lajitovereillaan. Nenän varsi on kapea, mutta nenänpäätä kohti nenä levenee ja nenänpää on hyvinkin pyöreä. Nenänvartta ja poskia peittävät todella haaleat pisamat. Huulet ovat suuret ja täyteläiset, yleensä myös maalattu punaisella. Amorin kaari on syvä ja suunpielet kääntyvät hieman alaspäin luoden tylyn perusilmeen (resting bitchface). Hymyillessään tai virnuillessaan molemmille poskia ilmestyy hymykuopat, joista onkin ajan saatossa saanut kehuja.

Silmät ovat suuret ja erittäin nukkemaiset. Valosta riippuen silmien väri on joku harmaansininen tai puhtaan vaalean sininen. Ripsirivi on tumma ja erittäin tuuhea, eikä pituuttakaan oikeastaan puutu. Ja vaikka vampyyritar onkin hyvin dramaattisen näköinen, löytyy lähes aina silmäkulmasta pieni pilke. Kulmakarvat ovat tuuheat vahvat ja tummat, mutta lähes aina muodossa. Celestyna saattaa näyttää jopa hieman koiranpentumaiselta, mutta silti ristiriitaisen dramaattiselta. Leukalinja on vahva ja poskipäät pyöreähköt, eivätkä hirveän korkeat. Kasvoja reunustaa mustanruskea hiuspehko. Se on yleisimmin auki ja villinä kasvojen ympärillä. Välillä sieltä täältä löytyy myös letitys systeemejä – mutta ei taida olla ketään joka olisi nähnyt Celestynan hiukset täysin kiinni tai tarkalla kampauksella. Hiusten pörröisyydestä huolimatta ne ovat hyvinkin pehmeät ja silkkiset, lähinnä vain kurittomat.

”All she ever wanted was the world”
Iho on vampyyrimaiseen tapaan erittäin vaalea ja kalvakka, eikä oikeastaan arpia löydy. Muutama tatuointi kyllä, kuten molemmista käsistä koristeelliset etniset tatuoinnit, jotka nainen otti hetken mielijohteesta. Celestyna nimittäin pitää koristeellisista asioista ja erilaisista etnisyyksistä. Häneltä löytyy myös oikean jalan jalkapöydästä saman tyyppinen tatuointi. Vampyyritar on myös kiintynyt hyvin paljon erilaisiin koruihin, joista suosikkeihin kuuluvat erilaiset käsi- ja pääkorut. Myöskin välillä naisen saatetaan nähdä käyttävät erilaisia nenä- ja septumkoruja korvakorujen rinnalla.

Celestynan tyyli on pramea. Korujen täytyy aina olla pronssia, hopeaa, kultaa tms. ja jos niissä on jonkinlaisia kiviä, niin niidenkin täytyy olla aitoja. Ei mitään lasista krääsää. Turkikset ovat olennainen osa hänen tyyliänsä, sillä Puola ei ole talvisin mikään lämmin paikka. Hän yhdistelee mustaa ja erilaisia värikkäitä kuvioita tyyliinsä – joten ei todellakaan ikinä jää huomaamatta. Vaatteet eivät siltikään ole halvan näköisiä, päin vastoin, vampyyritar on yleensä viimeisen päälle laittautunut. Oli tilaisuus mikä hyvänsä.

Ruumiin rakenteeltaan Celestyna on hoikka, ja hyvässä kunnossa. Pituutta löytyy 175 senttimetriä ja painoa siihen nähden sopivasti. Muotoja löytyy maltillisesti, mutta ylpein hän on vyötärö-lantio-suhteestansa. Tätä hän usein korostaakin pukeutumalla hyvin istuviin mekkoihin ja hameisiin. Housutkaan eivät ole ihmeellinen asia naisen päällä. Sääret ovat pitkät ja solakat, kuten käsivarret aina sormiin asti. Kaula on pitkähkö ja ohut, joka luo hiukan kuninkaallisenkin olemuksen. Kynnet on aina lakattu, laitettu ja tarkasti huoliteltu. Ulkonäkö on hyvin tärkeä asia nuorelle vampyyrille, joka näkyy selkeästi kaikessa mitä ulkoisesti nyt voi nähdä.

Ulkoiselta olemukseltaan Celestyna on hyvin itsevarma ja yleisesti ottaen silmäänpistävä. Osittain pukeutumisensa takia ja osittain erikoisten kasvonpiirteidensä takia.


PERSONALITY BEHIND THE SHELL


”Life is a big party, but you are not invited”
Celestyna on hyvin hienostunut ja hieman jopa hienohelmainen, sortumatta kuitenkaan turhamaisuuteen. Jos sitä ei pieninä retkahduksina lasketa. Hänellä on jalosyntyisen luonteenpiirteet, aina tiettyyn pisteeseen asti. Muiden jalosukuisten kesken naista pidetään konservatiivisena, hyväkäytöksisenä ja pidättäytyväisenä, se ei pidä täysin paikkaansa. Tämä on vain se osa itseään minkä hän näyttää suurimmalle osalle.

Szwarcien vanhinmainen on erityisen vapaa ja villi sielu, enemmän kun jalosukuiset vampyyrit saavat yleensä olla. Hän nauttii itsenäisyydestään ja vapaudestaan suuresti, mutta yrittää pitää tämän salassa tai valheiden peitossa. Perhe toki tietää, ja tästä syystä nuorta vampyyriä pidetäänkin jossain määrin perheen mustana lampaana. Tämä tieto ei ole kuitenkaan levinnyt pitkälle. Yleensä on vain sanottu, että Celestyna on hoitamassa perheen tai Neuvoston asioita ulkomailla, jotta perhe välttyisi nöyryytykseltä.

"And that's why you can't sit with us"
Celestyna on sisäänpäin kääntynyt oman arvonsa tunteva henkilö, vaikkakaan se ei tarkoita sitä, että hän ei nauttisi muiden seurasta. Sisäänpäin kääntyneisyys tässä tapauksessa tarkoittaa lähinnä sitä, että hän on muille jatkuva mysteeri. Hän ei kerro paljoa itsestänsä tai omista asioistaan muille. Tämä fakta ei kuitenkaan tee Celestynasta yhtään vähempää suorasanaista kuin hän on. Välillä tästä johtuen vampyyritarta pidetään myös tylynä ja kylmänä, joka johtuu useimmiten siitä, että naisella on vain valikoiva maku toisten suhteen. Ihmisistä Celestyna kuitenkin pitää yleensä, ja huvitteleekin paljon heidän kanssaan. Välillä syömällä heistä (syömäorgiat olivat mahtavaa aikaa), ja välillä vain juhlimalla heidän kanssaan. Silloin hän tosiaankin on huomion keskipisteenä.

Celestyna on todella kärsivällinen ja pitkäpinnainen, mutta järjestelmällisyys puuttuu tästä yhtälöstä, vaikka maalaisjärkeä löytyykin. Vampyyri rakastaa hallittua kaaosta elämässänsä, esimerkiksi sitä kuinka kengät välillä löytyvät mitä ihmeellisemmistä paikoista. Se tuo hieman jännitystä elämän arkisiin asioihin. Kun asia tulee suuriin päätöksiin, Szwarc pohtii tarkkaan päätöstänsä. Vampyyrin mielestä elämä on kuitenkin yhtä vakavaa kuin Merlinin tossut, joten harvemmin tällaista tilannetta tulee ja yleensä hänen vanhempansa tekevät päätökset naisen puolesta joka tapauksessa. Halusi hän näin itse tai ei. Tästä johtuen, muita kanssakäyjiä kohtaan Celestyna saattaa olla pomotteleva.

Epäonnistuminen on yksi asioista jota Szwarchin vanhin vihaa, sen jälkeen tulee nöyryytys. Tarkoittaen sitä, että nainen kyllä pitää toisten nöyryyttämisestä ja halventamisesta – mutta kun se sattuu omalle kohdalle, niin asiat muuttuvat nopeasti. Ystävät ja läheiset voivat kuitenkin luottaa Celestynaan ja siihen, etteivät heidän salaisuutensa liiku eteenpäin. Nainen itse asiassa tietää paljonkin oman perheen ja muiden arvostettujen perheiden salaisuuksista tästä syystä.

Jääräpäisyys tai itsepäisyys harvoin tulee esiin Celestynan luonteessa. Hän on hyvin taipuvainen kompromisseihin ja on ollut lapsesta asti hyvä kuuntelemaan käskyjä. Tästä johtuen nainen onkin omaksunut hyvän valehtelijan taidot. Sääntöjä ei totellakaan kun silmä välttää. Näin on monet kielletyt maailman matkaukset tapahtuneet. Kun silmä välttää on nainen hävinnyt tuhkana tuuleen ja on palannut viikkojen, kuukausien tai jopa muutamien vuosien päästä.

”Baby when your done, you gotta be the first to run”
Rakkaudessa - tai siis eihän se millään kerralla ole sitä ollut – Celestyna on monimutkainen henkilö. Hän vaatii toiselta osapuolelta paljon, väillä jopa ajatusten lukemista. Hän tarvitsee oman tilansa ja aikansa, joka voi tarkoittaa viikkoja huvittelemassa Ibizan yöelämässä muiden kanssa. Siltikin Szwarc tarvitsee paljon huomiota mielitietyltään. Tämä kuitenkin vaatii jo jonkinlaisen erityisen ihmisen. Vampyyrittaren suhteet ovat nimittäin olleet enemmänkin huvittelua ja draamaa, sillä häneltä löytyy jonkin tasoinen emotionaalinen tukos oikeita rakastavia tunteita kohtaan. Kaikissa tapauksissa Celestyne onkin yksinkertaisesti kyllästynyt toiseen ja jättänyt tämän kuin knallin kalliolle.

Draama, siinä on se elämän suola, jota ei ainakaan Szwarcien vanhimman seurassa puutu. Riidat, huutaminen ja tavaroiden paiskominen saavat vampyyrittaren uskomattoman onnelliseksi. Tietty niin kauan kuin hän ei ole altavastaaja. Vaikka nainen vaikuttaakin ulospäin rauhalliselta ja kylmän viileältä, löytyy tästäkin pakkauksesta jotain maustetta. Tämäkin on yksi niistä puolista joka ei näy ulospäin, ainakaan yleensä. Myöskin muiden suhteiden sekoittaminen on Celestynasta hauskaa. Ai, oliko hän sinun poikaystäväsi? No voi harmi, minä kun olin eilen hänen kanssaan juhlimassa erittäin intiimisti.


THE STORY BEHIND PRETTY FACE

”And we're gonna be rulers”
Szwarchien suku on hallinnut Puolaa aikojen alusta, jotkut huhuilevat myös heidän perustaneen koko maan, tähän huhuun ei kuitenkaan ole koskaan löytynyt vahvistusta. Harvat tietävät Szwarchien menneisyydestä tai lukuisista nimen vaihdoksista, sillä perhettä vainottiin 1500-luvun loppupuolella ja 1600-luvun alussa kun Puola menetti loistokkaan asemansa. Vain suvun sisällä tiedetään heidän alkuperäisen sukunimennimen olevan Piast. Tämän jälkeen suku on löytänyt jokaisella eri hallituksella jotenkin tiensä johtoportaille, joten ovat lähes tulkoon aina olleet osa Puolan hallitsemista (oli se sitten Ranskan, Venäjän tai minkä tahansa maan hallitsemisen alaisena). Heillä oli nimittäin aina joku muu keulahahmona, samalla kun he päättivät kaikesta, itse piileskellen kulisseissa.

Vuosi oli 1805 ja yö oli peittämässä Puolan kun Celestyne Rozalia Szwarc syntyi. Silloin Puola oli vaikeuksissa ja maa oli jaettu kolmelle toiselle maalle (Venäjä, Itävalta ja Preussi). Vampyyrien esikoinen syntyi Venäjän hallitsemalle puolelle (jonka vuoksi puhuukin täydellistä venäjää, monien muiden kielien lomassa). Tästäkin huolimatta perhe on aina kuuluut aatelisten ja ns. 'paremman kansan kastiin'. Johtuen varallisuudesta ja pitkästä sukulinjasta, joka oli välillä myös suoraan hatusta vedetty.

Celestyna on kasvanut monien erilaisten sotien ja kapinoiden keskellä, siitä saattaakin johtua osa hänen hieman kyseenalaisista luonteenpiirteistään. Kasvuympäristö perheen kesken on ollut hyvin vapaa ja täynnhä erilaisia houkutuksia ja huvituksia. Juhlia oli usein, vaikka maa olisikin ollut sodassa. Hänen perheensä ei vain ikinä konkreettisesti osallastinut sotiin. Siellä päin vain lietsottii ideologioita ja manipuloitiin muita, jolloin elely oli hyvinkin ihmisveren täytteistä ja rauhallista. Perhe yritti välttää suuria konflikteja jotka kohdistuivat suoaan heihin tai sukuun.

Perheen sisällä tosin oli aika-ajoin tiukatkin säännöt, jotka akoivat Celestynan lähestyessä viidenkymmenen vuoden ikäluokkaa. Välillä talosta ei saanut poistua viikkoihin, ei edes omalle pihalleen. Kielto koski lähinnä lapsia ja nuoria vieraita – ei aikuisia. Usein myös Celestynan vanhemmat (äiti Ariadna Olga Szwarc ja isä Aureliusz Gerard Szwarc) olivat poissa pitkiä aikoja, ulkomailla – tarkemmin ottaen Englannissa ja Puolan lähimaissa. Suurina Neuvoston kannattajina, oletettavasti hoitamassa Neuvoston asioita tai tapaamassa Neuvoston jäseniä. Oli siis hyvinkin yleistä, ettei Celestyna nähnyt vanhempiansa kovinkaan paljoa.

"The sun goes down, the stars come up"
Talossa järjestettiin usein suuria juhlia, syytä ei Celestyna tiedä tai muista edes juhlista paljoa muuta kuin kauniit mekot ja hurmaavat vieraat. Kaikki tanssivat, juhlivat ja söivät hyvin. Vamyyritarta vain kehuttiin hyväkäytöksiseksi kun hän niiasi kohteliaasti vieraille ja tämän jälkeen vielä erittäin hurmaavaksi tyttöseksi. Varmaankin johtuen pörröisestä pitkästä hiuspehkosta ja suurista silmistä ja olihan Celestyna kasvatettu tiukan etiketin mukaan. Heillä myös majaili paljon suvun ulkopuolisia ihmisiä, sekä vampyyreita. Jotkut heistä viipyivät kauemmin ja jotkut hävisivät päivän jälkeen. Nuori vampyyritar kuitenkin piti siitä, että isossa kartanossa oli muitakin kuin hän ja perheensä.

Isoisoisomummi (Mridula Namrata Tamboli (nyk. Malina Nakalta Szwarc)) oli suuri osa Celestynan nuoruutta, vanhempien poissa ollessa. Malina kertoi paljon tarinoita ulkomaista ja toisenlaisista kulttuureista, joissa ruoka syötiin käsin ja tornit olivat niin korkeita, että ne hipovat taivaita. Suurista raskaista eläimistä joilla oli suuret syöksyhampaat ja korvat niin isot, että niiden taakse voisi piiloutua lentää taivaisiin. Tällaisten tarinoiden parissa Celestyna varttui. Malina myös hoiti tyttöä vanhempien poissa ollessa. Heillä oli hyvin erityinen suhde keskenään.

Celestynan ensimmäinen veli syntyi vuonna 1883, raskaus oli hieman jopa yllättävä. Poika ristittiin Oliwier Iwan Szwarchiksi. Pojan syntymän jälkeen, huomio siirtyi vain enemmän ja enemmän uuteen lapseen. Vampyyritar jäi vieläkin vähemmälle huomiolle kuin aikaisemmin. Muodollisesti perhe oli yhtenäinen, mutta talon seinien sisällä ei niinkään. Celestyna alkoi saamaan suuria raivonpuuskahduksia ja paiskomaan tavaroita. Riidat olivat todella rajuja. Vanhemmat yrittivät rajoittaa puuskia sulkemalle tytön huoneeseen niiden ajaksi, mutta raivo oli niin suunnaton, etteivät ovetkaan pysyneet enää karmeillaan. Malina oli ainut, joka sai nuoren raivopään rauhoittumaan, hän oli myös ainoa, joka antoi huomiota tytölle. Raivopuuskahduksien aikana, myös tytön voimat selvisivät – isoisoisomummi oli hyvinkin ylpeä, että joku oli perinyt niinkin tärkeän asian häneltä.

"The universe will never be the same"
Vuonna 1902 Celestyna koki kovan kolhaisun - hänen isoisoisomumminsa oli lähtenyt matkalle ja pian huhut kertoivat Malinan kuolleen. Ruumista ei koskaan löytynyt, mutta sana levisi kulovalkean lailla perheelle asti. Tappajan huhuttiin olevan maineikkaita vampyyrinmetsästäjä suvusta. Perheen esikoinen oli surun murtamana. Vanhemmat eivät enää saaneet sitä vähääkään kontaktia tyttöön ja asiat alkoivat lipsua käsistä. Raivopuuskat katosivat ja Celestynasta tuli hyvin passiivinen ja tunteeton. Hän pidättäytyi omissa oloissaan, eikä enää näyttäytynyt vieraille. Yhtenä kesäisenä aamuna, samana vuonna, vampyyritar oli vain hävinnyt suvun kartanosta jättämättä jälkeäkään. Vanhemmat yrittivät etsiä ja kuunnella huhuja, mutta mitään ei kuulunut.

Hetkeen Celestyna oli kadoksissa kaikilta, kukaan ei tiennyt missä hän on. Todellisuudessa vampyyritar kierteli maailmaa, kävi katsomassa Aasian maita, Afrikkaa ja Euroopan lukuisia maita, sekä Amerikkaa. Mumminsa jalan jälkiä seuraten. Hän kävi katsomatta taivaita hipovia torneja ja mystisiä harmaita elimiä, jota paljastuivat norsuiksi – ratsasti jopa yhdellä. Viikoittain oli uusi kohde ja määränpää, uusi kulttuuri ja nimi. Minkäänlaista varmaa reittiä ei ollut, vaikkakin taakse jäi kasa kuolleita mysteerisesti 'kuivuneita' ihmisiä – Celestyna oppi nopeasti peittelemään jälkensä. Ihmisten kanssa yhteiselo myös onnisti mutkattomasti. Vampyyritar pian huomasi, että elämä ei olekaan niin yksitoikkoista kuin vaikuttaisi. Aina löytyi vaatteita ja paikka jossa nukkua. Kymmenisen vuotta elämä oli huvittelua ja yhtä juhlaa.

Kotiin palatessaan (1912) vastaanotto ei ollut mitä lämpimin. Vuosia oli Celestynaa kuulema etsitty ja jäljitetty, mutta mitään ei ollut löytynyt – joten perhe oli olettanut tytön kuolleen tai painuneen maan alle. Huhuja kuolemasta ei nimittäin ollut niin asiasta ei voinut olla varma. Asia ei onneksi ollut levinnyt muualle, eikä huhut riettaasta matkasta ollut levinnyt, jossain vaiheessa perhe oli vain alkanut uskottelemaan muille, että Celestyna hoiti perheen ja Neuvoston asioita ulkomailla. Szwarcien vanhimmalta oli jäänyt perheen nuorimman pojan (1910 Teofil Zenon Szwarc) lapsen syntymä näkemättä ja keskimmäisen lapsen mahtavat ”saavutukset” voimien löytymisestä ja statuksen nostosta. Häviäminen oli ollut vanhemmille viimeinen pisara, joten vampyyritar sai eri oikeuksia kun muut perheen lapset. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, etteivätkö hänen vanhempansa välittäisi tytön maineesta perhejäsenenä. Tästä johtuen Celestyna joutui osallistumaan erilaisiin juhliin, olemaan kohtelias, hyvätapainen ja hurmaava. Hän kertoi matkoistaan muille, kuitenkin jättäen pimentoon matkojen oikean syyn ja paljon yksityiskohtia.

"I'm glad you came"
Karkaamisen jälkeen, muutama vuosi kuluikin seurapiirien kiertelyllä ja vampyyrin 'aikuistumisen' ja kauneuden esittelynä. Olihan Celestyna perheen ainoa tyttölapsi. Ei kuitenkaan kestänyt kauaa kun Celestyna katosi taas jälkiä jättämättä – tällä kertaa häntä ei edes etsitty. Pitkiä aikoja ei vampyyritar kuitenkaan ollut pois, se oli sanaton sopimus vanhempien kesken. Hän sai mennä ja tulla, kunhan oli paikalla aina tärkeiden juhlien ja tapaamisten aikaan. Ainakin siihen asti kunnes ikää tuli 158 (1963). Tämän jälkeen häntä pidettiin tiukemmin silmällä. Olihan vampyyritar tullut sellaiseen ikään, että jotain pitäisi alkaa perheen nimiin saavuttamaan. Vanhimmaisena kun pitää kantaa perheen nimeä kunnialla, sekä ainoana tyttönä. Tällöin Celestyna alkoi toimittamaan Neuvoston asioita ja pyörimän seurapiireissä tiuhemmin. Tämän jälkeen joissain piireissä hänet alettiin tuntea villimpänä, mutta siltikin hyvätapaisena Szwarcien tyttönä. Celestyna tästäkin huolimatta välillä matkusteli kauemmas perheeltään salassa.

Päästäänkin vuoteen 2013, jolloin Celestynan vanhemmat ilmoittivat, että ovat valinneet hänelle kihlatun. Nimi mainittiin kerran tai kaksi, mutta vampyyritar ei niinkään kuunnellut asiaa tarkasti. Ainoat asiat mitkä, jäivät mieleen olivat seuraavat: Arvostettu Neuvostoon kuuluva suku ja parempi status kuin hänellä. Poika myös ilmeisesti opiskelee Willingtonin akatemiassa, jolloin järkevin päätös oli lähettää tyttö sinne, vaikkei vapauden riisto ja koulun penkille joutuminen kamalasti kiinnostakaan. Tehtävänä on myöskin raportoida koulun käytännöistä ja tapahtumista perheelle, jotka lähettävät tiedot Neuvostolle.


SOMETHING ABOUT POWERS AND GODS (Haamu-/varjojälkien luominen)

Muiden vampyyrien tavoin Celestynalla on huippuunsa kehittyneet aistit ja hän on huomattavasti voimakkaampi ja nopeampi kuin normaali ihminen. Vampyyritar myös puhtaan verilinjansa vuoksi pystyy vaikuttamaan ihmisten muistiin. Hän ei kykene muuttamaan sitä, tai lisäämään sinne asioita, mutta pystyy pyyhkimään osia siitä. Se tosin lähes aina jättää outoja aukkoja. Tässä kaivattaisiin harjoitusta.

Celestynan kyky on vaikeasti tulkittava, se on sama kuin hänen isoisoisoäidillänsä. Hän pystyy luomaan haamu-/varjojälkiä. Taito on enemmänkin psyykkinen kuin fyysinen. Hän voi esimerkiksi luoda itsellensä kolmannen käden, jolla voi pitää kiinni ja koskettaa. Siitä se eroaa oikeasta kädestä, että se on paljon haaleampi. Hiukan varjomainen, eikä niinkään oikea käsi. Tämä koskee melkein jokaista ruumiinosaa. Szwarcien vanhimmainen osaa hallita kykyänsä kohtalaisen hyvin. Välillä hän on myös pystynyt kasvattamaan ylimääräisen silmän takaraivoonsa. Tämä kuitenkin vaatii jo paljon tarkkaavaisuutta ja niin sanottua zen -tilaa. Käden kasvattamisesta taito eroaa sillä tavoin, että jäljen kauan säilyttäminen on hankalaa. Se ei pysy päiviä mitenkään. Hyvällä mielentilalla, sen saa pysymään helposti muutamaksi tunniksi – tai tietyn aktiviteetin ajaksi. Taito vaatii edelleenkin paljon harjoitusta sen monimuotoisuuden takia. Hänen isoisoisoäitinsä pystyi esimerkiksi tekemään haamu-/varjojälkiä esineisiinkin. Celestynan isoisoisoäidin myös huhutaan esiintyneen Ganeshana (hindulainen nelikätinen jumala), eiväthän ihmiset kaikkea ihan tyhjästä keksi.



OTHER STUFF YOU WANT TO KNOW
- Puhuu täydellistä venäjää, saksaa, unkaria ja englantia, puolankielen lisäksi -
- Kohtalaisesti puhuu ranskaa, espanjaa, intiaa ja slaavilaisia kieliä (ovathan ne sukua äidinkielleleen) -
- Harrastanut viulunsoittoa, osaa edelleenkin soittaa kohtalaisesti -
- Kuuntelee paljon musiikkia, laidasta laitaan -
- Nauttii kovasti ihmisruuasta ja sen makuvariaatioista -


Viimeinen muokkaaja, Teekuppi pvm Ke Syys 27, 2017 9:25 pm, muokattu 1 kertaa
avatar
Teekuppi

Viestien lukumäärä : 16
Join date : 20.09.2017
Ikä : 18

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Celestyna Rozalia Szwarc

Viesti kirjoittaja Teekuppi lähetetty Ke Syys 27, 2017 9:24 pm

HATED -

LIKED -

FRIENDS -

POINT OF INTEREST(S) -

RELATIONSHIPS -
avatar
Teekuppi

Viestien lukumäärä : 16
Join date : 20.09.2017
Ikä : 18

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa