Sonja von Sylvänne

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Sonja von Sylvänne

Viesti kirjoittaja Zonya lähetetty Pe Huhti 06, 2012 5:12 pm



Sonja von Sylvänne

Ikä 16-vuotias, 25.6.
nainen, sinkku, hetero
ihminen, Day Class, kuuluu oppilaskuntaan, bändi- ja ratsastuskerhoon




Luonne

Ulkoisesti voisi ajatella Sonjan olevan kuin enkeli. Tiedättehän, niitä kiltin näköisiä tyttöjä jotka noudattavat sääntöjä viimeiseen piirtoon asti, eivätkä voisi koskaan tehdä mitään epäsoveliasta. Juurikin näiden ulkoisten piirteiden takia suurin osa opettajista ja aikuisista on mieltynyt tyttöön, eivätkä opettajatkaan halua aiheuttaa tälle ylimääräisiä ongelmia. Eihän kukaan voisi koskaan uskoa mitään pahaa tuollaisesta tytöstä? Tästä illuusiosta vain puolet on totta ja sen tietävät vähintään hieman paremmin tyttöä tuntevat nuoret. Todellisuudessa sääntöjen ylittäminen ja kiertäminen on tytölle enemmänkin tavallista kuin poikkeuksellista, eikä kutsua bileisiin tarvitse yleensä kahta kertaa esittää… siis jos tytöllä vain sattuu olemaan aikaa. Tällä vain sattuu olemaan harvinaisen hyvä tuuri kiinni jäämisen suhteen, hän nimittäin ei ole jäänyt kiinni juuri mistään tekemästään ja silloinkin on usein onnistunut keplottelemaan itsensä pois tilanteesta.

On totta, että Sonja on hyvin ystävällinen ja ylitse vuotavan sosiaalinen, eikä haluaisi pahaa kenellekään. Hänen mielestään olisi mahtavaa, jos kaikki voisivat tulla toimeen ja pyrkiikin olemaan hyvissä väleissä kaikkien kanssa, vaikka tiedostaakin yhtälön mahdottomuuden. Enkelin imagoa vahvistaa myös tunnollisuus koulunkäyntiä kohtaan, tunneilta ei juuri lintsailla ja myöhästellä, tehtävätkin halutaan palauttaa ajallaan ja kunnolla toteutettuna. Sonja pitää opiskelusta ja saakin hyviä arvosanoja, vaikkei suostukaan kovinkaan montaa tutia päivästä viettämään koulukirjojen äärellä. Turhan stressin ottaminen on vain turhaa ja aikaa käytetään mieluummin harrastuksiin ja kavereiden kanssa hengailuun, tyttö onkin aina menossa ja aktiivisena nuorena aika saattaa toisinaan olla hyvinkin kortilla. Vastuullinen voisi olla tytön toinen nimi, sillä tämän vastuulle voi uskoa tehtävän kuin tehtävän ja se hoituu aikataulussa ja hän myös kantaa vastuun toimistaan.

Luotettavuus on tytölle todella tärkeä asia etenkin ystävyyssuhteissa. Syvempää luottamusta on joskus vaikea saavuttaa ja sen myötä myöskin läheisemmäksi ystäväksi päätyminen saattaa tytön sosiaalisuudesta huolimatta olla hankalaa. Sonjalle ei ole epätavallista avautua satunnaisista murheistaan ja asioistaan myös tuntemattomammalle ihmiselle, mutta näillä hän harvemmin kertoo asioiden täysin syvintä olemusta tai sitten avautumine tapahtuu pelkästään yhdestä tietystä asiasta. Rehellisyys maan perii, on yksi tytölle tärkeistä motoista ja vaikka hänkin jättää asioita kertomatta on hän valmis myöntämään vaikka omat sääntörikkomuksensa, jos pitäviä todisteita löytyy tai häneltä asiasta suoraan kysytään, järkeä kuitenkin käyttäen.




Ulkonäkö

Kasvot ovat hieman ovaalin muotoiset. Poskipäät ovat korkeat ja leukalinja kaareva. Sonja omistaa vihreät silmät jotka ovat mantelin muotoiset, suuret ja kirkkaat. Iho on puhdas ja melko virheetön, sävyltään hyvin vaalea.

Sonjalla on luonnostaan tuuheat blondit hiukset, jotka ulottuvat hieman vyötärön alapuolelle asti. Kampaustaan hän vaihtelee usein ja välillä myös tilanteen mukaan. Tuttuja näkyjä ovat erilaiset poninhännät, letit ja nutturat, kuin sitten myös vapaana olevat luonnon kiharat, suoristetut tai kiharretut hiukset. Tekee joskus myös hieman omituisia ja omaperäisiä kampauksia.

Tyttö ei ole erityisen laiha, mutta ei ole myöskään lihava tai pömppömahainen. Pituutta löytyy 168cm. Sonjalla on muuhun kehoonsa sopusuhtaisen kokoiset kädet, josta huolimatta hän on kuitenkin hieman tavallista voimakkaampi. Hänellä on vahvat vaikkakin sopusuhtaiset jalat, joista löytyy paljon ponnistusvoimaa. Tyttö on myös aika notkea ja muutenkin ketterä.

Hänellä ei ole varsinaista yhtenäistä pukeutumistyyliä, vaan hän pukeutuu milloin millaisiinkin asukokonaisuuksiin. Useimmiten hänellä on yllään pillifarkut ja paitapusero, mekko, hame ja toppi tai t-paita taikka sitten vähän rock tyylisempiä vaatteita, osa myös itse tuunattuja. Nämä yhdistelmät eivät kuitenkaan ole kiveen hakattu, ei ole yhtään epätavallista törmätä tyttöön jossakin muussa asukokonaisuudessa. Osaa muutella eri asuja ja niiden tyylejä useilla asusteillaan, yhdistelemällä esimerkiksi vöitä, koruja, hattuja, huiveja (myös muualle kuin kaulaan sidottuna), aurinkolaseja ja laukkuja.




Menneisyys

Sonja tulee keskituloista paremmasta porvariperheestä, mutta ei kuitenkaan varsinaisesti ole rikas. Hänellä on isä, äiti ja itseään
kolme vuotta vanhempi veli. Sonja on syntynyt ja elänyt Suomessa seitsemänvuotiaaksi asti. Tuolloin hän puhui sujuvasti suomea ja
hieman englantia, sillä tämän vanhempien mielestä oli tärkeää oppia toinen kieli mahdollisimman varhain. Kielestä olikin hyötyä, sillä
näillä kävikin aina välillä englantia puhuvia vieraita tämän isän työn vuoksi. Tyttö harrasti jo tällöin laulamista, pianon soittoa ja
näyttelemistä, sekä balettia jonka kuitenkin lopetti kuusivuotiaana innostuksen loputtua.

Perhe muutti isän työn takia kahden vuoden ajaksi Englantiin vastoin tytön tahtoa, tämä kuitenkin pian hyväksyi tilanteen ja oppi pitämään maasta paljon. Englannissa Sonja aloitti peruskoulun ja oppi puhumaan englantia melko sujuvasti ja kirjoittamaankin sitä jonkin verran. Siellä hän myös jatkoi laulun ja pianon soiton harrastamistaan, mutta innostui kitaransoitosta.

Sonjan ollessa yhdeksänvuotias perhe muutti Englannista Saksaan. Siellä tyttö tunsi olevansa ulkopuolinen, sillä ei osannut puhua
saksaa eikä kukaan kovin paljon englantia suomesta sitten puhumattakaan. Hän kuitenkin oppi kieltä melko nopeasti, sillä nyt hänen oli pakko. Pian alkoi löytyä myös kavereita, kun kommunikointi oli vähän helpompaa. Hän jatkoi myös laulun ja soiton harrastamista. Uusien ystäviensä myötä tyttö kuitenkin löysi tiensä hevosten pariin ja huomasi pitävänsä ratsastuksesta paljonkin.

Kahden vuoden päästä, Sonjan ollessa 11-vuotias tuli aika lähteä takaisin Suomeen. Hän oli iloinen siitä, että pääsi takaisin maahan jossa sai puhua omaa äidinkieltään, vaikkei olisikaan halunnut jättää ystäviään. Suomessa hän jatkoi laulua, pianon ja kitaran soittoa, sekä ratsastusta, mutta alkoi kiinnostua myös paritanssista ja teatterista. Hän esiintyi muutamassa näytelmässä ja musikaalissa vuoden aikana, ennen kuin perhe muutti jälleen.

12-vuotiaana Sonja löysi itsensä Ranskasta. Hän aloitti kuudennen luokan ja kävi sen maassa loppuun. Hän oppi kieltä hyvin nihkeästi, mutta puolen vuoden päästä kykeni ottamaan osaa keskusteluihin jo jollakin tavalla. Hän jatkoi ratsastusta ja pianon sekä kitaran soittoa, mutta piti taukoa muista harrastuksistaan.

Puolentoista vuoden jälkeen perhe palasi jälleen Suomeen. Sonja tuli seitsemännelle luokalle kesken vuoden ja hänellä oli hieman vaikeuksia päästä mukaan oppiaineisiin, mutta se ei ollut mahdotonta. Aluksi hän keskittyi lähinnä koulunkäyntiin jotta sai muut kiinni aineissa joita hänellä ei ollut ollut. Pian hän kuitenkin sai taas aloitettua vanhoja harrastuksiaan. Hän ajautui ensin musiikin pariin, laulun ja kitaran sekä pianon soittoon. Myöhemmin aloitti uudelleen myös ratsastuksen ja teatterin. Lopulta päätyi myös paritanssin pyörteisiin. Suomalaisten ystäviensä ansiosta päätyi myös streetdancen aloittamiseen ja opettajien houkuttelun kautta oman kuntansa nuorisovaltuustoon. Kahdeksannella luokalla pääsi myös koulunsa tukioppilaisiin ja oppilaskunnan hallitukseen. Hän aloitti samana vuotena myös latinan kielen opiskelun.

Willington’s Academyyn Sonjalle tarjottiin stipendipaikkaa. Hän harkitsi aluksi kieltäytyvänsä kunniasta, sillä olisi joutunut taas lähtemään Suomesta ja keskeyttämään harrastuksiaan ja tämän tulevat opinnot tuntuivat muutenkin olevan selvillä. Sonjan äiti kuitenkin ylipuhui tytön lähtemään vedoten sen olevan hyvä kokemus ja harvinainen tilaisuus ja kunnianosoitus ansioista, joihin ihan jokaisella ei ollut mahdollisuutta. Siispä Sonja päätti jättää kotoisan Suomen, tutut ystävänsä ja ympyränsä ja lähteä ulkomaille opiskelemaan. Nyt uutta oli vain se, että tällä kertaa hän olisi matkassa ihan yksin.




Ekstrat

- Osaa suomea, englantia, saksaa, ranskaa ja ruotsia, sekä vähän latinaa
- Keskiarvo peruskoulun päättötodistuksessa 9,1
- Pelkää korkeita paikkoja, hämähäkkejä ja käärmeitä
- Oma hevonen Astris, asuu kuitenkin tällä hetkellä vuokraajan hoivissa Suomessa. Saa ratsastaa Mimic nimistä mustaa täysiveriruunaa läheiseltä tallilta
- Suomessa asuessaan kuului nuorisovaltuustoon (kiinnostunut politiikasta)
- Harrastaa ratsastusta, paritanssia, streetdancea, näyttelemistä, laulua ja kitaran sekä pianon soittoa, säveltää ja sanoittaa jonkin verran myös itse

Pelaaja Zonya


Viimeinen muokkaaja, Zonya pvm Ke Maalis 18, 2015 2:55 am, muokattu 3 kertaa
avatar
Zonya

Viestien lukumäärä : 197
Join date : 06.04.2012
Ikä : 21
Paikkakunta : Pori

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Sonja von Sylvänne

Viesti kirjoittaja Zonya lähetetty Su Huhti 08, 2012 10:39 am



Suhdekartta

Ihastus:
Ystävät:
Tuttavat: Nicolas Brighton, Danoir
Tavatut: Hienrich Finkel
Inhotut:






Pelit

21.9.2013 Tekevälle sattuu
Heinrich (Ay)
kesken

13.9.2013 Good luck or bad luck
Landon (Flowy)
kesken

xx.9.2013 Lehtiä ja brittiläistä teetä
Kai (Dini)
kesken

__________________

The new Adventure, Nick (Flowy)
Valmis

Studying is boring, Danoir (Tim)
Keskeytetty

Missä olet?, Heinrich (Ay)
Valmis

Mistä olit kotoisin?, Jolanda (Zeralex)
Keskeytetty

Masquerade party, yhteispeli
Valmis

Kohtaamisia, Salacia (Jalle)
Keskeytetty


avatar
Zonya

Viestien lukumäärä : 197
Join date : 06.04.2012
Ikä : 21
Paikkakunta : Pori

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa